Duudsonit tuli taloon
✭ ✭ ✭
Finland · 0
Creator
Starring
Genre
Add to Watchlist
Please login to add films to your watchlist.
Duudsonit tuli taloon on Duudsonit-ryhmän televisiosarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin 12. tammikuuta 2012 Sub-kanavalla. Kyseisessä sarjassa Duudsonit-ryhmän jäsenet, Jukka, Jarppi, Jarno ja HP vierailevat erilaisten lapsiperheiden kodeissa ja tutustuvat perheisiin sekä niiden ongelmiin. Jokaisessa jaksossa ensimmäinen päivä menee Duudsoneilla yrittäessä noudattaa perheen sääntöjä ja seuraavana päivänä puolestaan Duudsonit ottavat määräysvallan talossa ja ratkovat yhdessä perheen kanssa heidän ongelmiaan. Jokaisen jakson lopussa perheenjäsenien työ on palkittu jollain palkinnolla. Duudsonit tuli taloon -sarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksot kuvattiin loppukesän ja syksyn 2011 aikana etukäteen valittujen perhekohteiden omissa taloissa ympäri Suomea. Ohjelman toinen tuotantokausi alkoi Subilla 31. tammikuuta 2013. Toisella tuotantokaudella Duudsonit tutustuvat entistäkin vaikeampiin suomalaisten perheiden ongelmiin, sekä syventyvät niihin entistä enemmän. Ohjelmasta on tulossa kolmas tuotantokausi, jonka esitysajankohdasta ei ole tietoa. Sarjan ohjelmaformaatti on myyty jo Saksaan, Ranskaan, Tanskaan ja Norjaan. Ulkomailla Duudsonit eivät itse esiinny ohjelmassa, vaan paikallinen tuotantoyhtiö ja tv-kanava etsivät parhaiten rooliin sopivat esiintyjät.
We hate to say it, but we can't find anywhere to view this film.
What are people saying?
Users who liked this film also liked
Asterix vs. Caesar
(Astérix et la surprise de César)
- ✭ ✭ ✭
- France • 1985
- Director Gaëtan Brizzi, Paul Brizzi
- Cast Roger Carel, Pierre Mondy, Serge Sauvion, Henri Labussière, Pierre Tornade, Roger Lumont
- Genre Comedy, Animation, Family, Adventure
- Available on Apple TV, Google Play Movies, Fandango At Home, Amazon Video, YouTube, Hoopla
Firebase
- ✭ ✭ ✭ ✭
- Canada • 2017
- Director Neill Blomkamp
- Cast Steve Boyle, Nic Rhind, Robert Hobbs, Chris William Martin, Tyler Johnston
- Genre Action, Science Fiction, War, Horror
- Available on No streaming locations found.
The Last of Us - No Escape
- Australia • 2017
- Director Carl Zhang
- Cast Alex Rendall, Mindy Fyfe, Miguel Feliciano, David Lam, Kym Wangeman, Gonzalo Ortiz
- Genre Action, Horror
- Available on No streaming locations found.